
Nainen yli miljoonan hyvän euron takana
Varainhankkija Anna-Liisa Jaatinen on kerännyt yli miljoona euroa maamme keskeisimpien kansansairauksien nujertamiseen. Hän sanoo, että onnistumiset ruokkivat onnistumisia. Suomen Kansanterveysyhdistyksen varainhankintaa on tehty puhelinkeräyksenä jo vuodesta 1998. Vuonna 2020 tämän rinnalle otettiin muita keräystapoja, joista osa löytyvät verkkosivuiltamme.
Millaisia ihmisiä kohtaat puhelimen päässä, Anna-Liisa?
1. Mikä merkitys sinulle on, että tekemälläsi työllä autetaan satoja tuhansia ihmisiä Suomessa aina vauvasta vaariin?
Suuri merkitys ja se on yksi tärkeimpiä tekijöitä, miksi olen täällä töissä.
2. Olet itsekin hyväntekijä, olet kerännyt työhistoriasi aikana yli miljoona euroa Suomen kansanterveydelle. Miltä se tuntuu?
Se tuntuu hyvältä ja siitä saa voimia jaksamaan. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia.
3. Miten ihmiset suhtautuvat televarainhankintaan – onko vaikeaa pyytää ihmisiltä lahjoitusta puhelimitse?
Ihmiset suhtautuvat meidän toimintaamme positiivisesti. Työn alkuvaiheessa lahjoituksen pyytäminen oli haastavampaa kuin nyt. Nyt lahjoituksen pyytäminen tulee selkärangasta. Usein kuulee vain sen, että esimerkiksi lasten auttaminen omakohtaisten kokemusten kautta on kaikista tärkeintä maailmassa.
Usein lahjoittajat tykkäävät meidän tavastamme tehdä keräystä, koska puhelimessa on helppo keskustella asiasta ja saa vastauksia ihmiseltä, mikä on nykymaailmassa jo harvinaista.
4. Millaista on kohdata puhelimessa tuhansia erilaisia ihmisiä?
Haastavaa ja mielenkiintoista, koska jokaisen ihmisen tilanteet ovat erilaisia. Esimerkiksi toisen puhelun päässä on henkilö, joka lapsenlapsi on haudattu muutama kuukausi sitten ja seuraavan puhelun päässä on henkilö, joka on juuri tullut isovanhemmaksi tai vanhemmaksi.
5. Minkälainen suhde sinulla itselläsi on keräyksemme teemoihin, onko jokin niistä erityisen lähellä omaa sydäntäsi? (mielenterveys, sydänsairaudet, lastentautien tutkimus, vanhusten hyvinvointi ja yksinäisyyden ehkäisy)
Kaikki ovat hyviä ja tärkeitä, mutta henkilökohtaisesti lapset ja mielenterveys ovat kaksi arvokkainta. Suvussa ja ystäväpiirissä ollut molempia tahoja koskettavia ongelmia. Tämän takia koen ne arvokkaimmiksi kohteiksi.
7. Mikä työssäsi on palkitsevinta?
Mukavat ihmiset langan toisessa päässä ja keskustelut heidän kanssaan. Pääsee kuulemaan ihmisten vaihtelevia elämäntilanteita ja ongelmia. Palkitsevaa on muuttaa positiiviseksi ihmisten negatiivisia ennakkokäsityksiä puhelimitse tapahtuvasta varainhankinnasta.
Eräs henkilö oli esimerkiksi tehnyt periaatepäätöksen, että ei enää osallistu mihinkään keräyksiin, mutta aikamme juteltua henkilö itse sanoi, että vaihdan nyt periaatettani ja osallistun teidän keräykseen, koska kohde on niin tärkeä.
8. Mitä olet oppinut tai huomannut meistä suomalaisista lahjoittajina ja hyväntekijöinä?
Ihmiset suhtautuvat meidän asiaamme positiivisesti ja hyvää tahtoa löytyy. Useat lahjoittavat, jos heidän oma taloudellinen tilanteensa sen sallii.
9. Miten olet viihtynyt puhelintyössä näin kauan?
Haastava ja mielenkiintoinen työ. Työympäristö ja kollegat ovat mukavia.
Suomen Kansanterveysyhdistys on kerännyt maamme keskeisille kansanterveystoimijoille pelkästään viimeisen 11 vuoden ajan 16,2 miljoonaa euroa. Kiitos teille suomalaiset lahjoituksistanne.