Alzheimer on pariskunnan molempien osapuolien sairaus
Anatolin vaimon muistisairaus tuli niin sanotusti puun takaa. Pariskunta oli jo pitkään valmistautunut viettämään ihanaa eläkeläisen elämää ja suunnitelmissa oli monenlaista mukavaa tekemistä, jolle vihdoinkin riittäisi aikaa.
Pian Anatolin jäätyä eläkkeelle hän kävi vaimonsa kanssa terveyskeskuksessa ihan muissa asioissa, mutta yllättäen lääkäri kirjoittikin vaimolle lähetteen neurologisiin tutkimuksiin. Kotimatkalla Anatoli kysyi leikin päiten, muistiko vaimo, milloin on Anatolin syntymäpäivä. Kun vaimo ei muistanut, Anatoli arveli ensin hänen vain vitsailevan. Vasta, kun kävi ilmi, ettei vaimo muistanut edes pariskunnan lasten syntymäpäiviä, Anatoli tajusi, ettei lääkärin lähete neurologin pakeille ollut mikään vitsi.
Tutkimusten ja magneettikuvien jälkeen neurologi kertoi, että Anatolin vaimolla oli muistisairaus, Alzheimer. Neurologi kirjoitti reseptin tautia hidastaville lääkkeille ja ohjeisti pariskuntaa kääntymään terveyskeskuksen puoleen, jos tulee jotain. Ja siinä se.
”Rakkaus ei katoa mihinkään. Se muuttuu enemmän huolenpidoksi.”
Anatolille oli järkytys, ettei kukaan kertonut, miten tilanteeseen pitäisi valmistautua ja mitä tehdä seuraavaksi. Aluksi olo oli tyhjä, sitten kaikesta tuli kaaosta. Hän yritti miettiä yksinään, mitä vaimon sairaudesta seuraa. Nyt jälkikäteen hän osaisi antaa itselleen ne neuvot ja viisaudet, jotka silloin jäivät puuttumaan: Alzheimer on pariskunnan molempien osapuolien sairaus ja siksi molempia pitäisi lähteä auttamaan eteenpäin, ei vain sairastunutta. Sairaudesta kannattaa olla avoin ja kertoa ystäville ja läheisille, että perheessä on etenevä, paheneva muistisairaus. Ennen kaikkea pitäisi elää elämää ihan normaalisti.
Anatolin mukaan syvä rakkaus, joka parisuhteessa on vallinnut, auttaa jaksamaan, kun puoliso on joutunut vaikeaan tilanteeseen. ”Rakkaus ei katoa mihinkään. Se muuttuu enemmän huolenpidoksi.”
Muistisairaan läheinen kaipaa paitsi tietoa itse sairaudesta, myös konkreettista tietoa siitä, mitä pitää missäkin tilanteessa tehdä. Toinen asia, joka on Anatolille äärimmäisen tärkeää, on vertaistuki, jota hän on saanut Vanhustyön Keskusliiton kautta. “Kun puhun vertaiselle, joka on samassa tilanteessa, hän ymmärtää sitä puhetta heti ja osaa tunnetasolla asettua siihen tilanteeseen.”
Terveyskeskuslääkäri sanoi kerran Anatolille, että hänellä on jo yksi potilas Anatolin perheestä, eikä hän halua enää toista. Se herätti Anatolin tajuamaan, että muistisairaan omaisen on tärkeää pitää kiinni myös omasta elämästään. ”Yritän elää normaalia elämää. Joskin yksi lohko päästä koko ajan miettii sitä sairasta puolisoa. Sille ei voi mitään.”
P.S. Kaikki verkkosivuillamme julkaistut tarinat ovat oikeilta ihmisiltä tosielämästä. Tämän tarinan kertoja on Anatoli. Tarinan lahjoitti meille Vanhustyön keskusliitto. Kuvat Suomen Kansanterveysyhdistys. Anatolin tarinasta on myös video, jossa hän kertoo tarinansa itse: https://youtu.be/3vt8B8qwKxQ