Lämmin kiitos arvokkaasta tuestanne ja vuodesta 2019!

Lahjoitusten ansiosta Suomen Kansanterveysyhdistys (SKTY) voi varmistaa tänäkin vuonna lähes kaksi miljoonaa euroa omistajiensa päivittäiseen työhön sydämen, mielen, lastentautien ja ikäihmisten hyväksi. 50 vuotta sitten perustettu yhdistys on toteuttanut tehtäväänsä pääasiallisesti puhelinkeräyksellä.

Lastentautien tutkimussäätiö on tukenut lastentautien tutkimusta Suomessa jo yli 50 vuoden ajan. Tuoreimpien SKTY:n rahoittamien tutkimusten joukossa ovat niin lasten leukemiahoitojen parantaminen, vauvaiän epilepsian syiden löytäminen, syntymän aikaisen hapenpuutteen vaikutus lapsen neurologiseen kehitykseen, astman kehityksen estäminen korkean riskin lapsilla sekä lyhytkasvuisuuden tutkiminen.

MIELI ry:lle yhdistyksen tuki on merkinnyt itsemurhien ehkäisyn ja kriisityöntekijöiden puhelinpäivystyksen mahdollistamista, mielen hyvinvointia tukevan toiminnan mahdollistamista sekä mielenterveyshaasteissa auttavien ammatti-ihmisten kouluttamista kouluissa ja neuvoloissa.

Sydänliiton saamaa avustusta on käytetty sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn ja potilastyön asiantuntijamateriaalin tuottamiseen, sekä ennalta ehkäisevään sydäntyöhön ja potilastoiminnan edellytysten vahvistamiseen, tiedotukseen, sydänterveyden edistämiseen, tukihenkilötoimintaan ja sydänpotilaiden kuntoutukseen. 80 prosenttia sydäntapahtumista olisi ennaltaehkäistävissä yhä paremmalla tiedotuksella, kuntoutuksella ja elämäntavoilla.

Vanhustyön keskusliitto on maan laajin valtakunnallinen vanhustyön järjestö. Liiton Ystäväpiiritoiminta on tavoittanut jo 10.000 ikääntynyttä ja sähköisen viriketoiminnan aineistopankissa Vahvikkeessa on saavutettu jo yli miljoona latausta. Liiton tehtävänä on edistää vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä toimia kolmannen sektorin edunvalvojana.

Suomen Kansanterveysyhdistys toivottaa Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020.

Apusi on tärkeää

Voit lahjoittaa haluamasi summan Suomen Terveydelle MobilePaylla numeroon 74107.

Lahjoittamalla autat jatkamaan vuosikymmenien työtä lasten sairauksien tutkimuksen, mielenterveystyön, sydäntautien ennaltaehkäisyn ja hoidon sekä ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Jokainen lahjoitus on tärkeä, sillä sen saaja on haavoittuvassa elämäntilanteessa oleva ihminen. Sellainen, kuin kuka tahansa meistä.

Lahjoita