Ajankohtaista

Suomen Kansanterveysyhdistys ry:n varainhankinta puhelimitse ei ole välttämättä mitään pätkätyötä.

Voimme hyvillä mielin ja ilman liioittelua sanoa, että olemme täyden kympin tyttöjä. Olemme nimittäin molemmat työskennelleet Suomen Kansanterveysyhdistyksessä jo yli kymmenen vuotta. Ja kun taaksepäin katselee, tuntuu että aika on mennyt kuin siivillä.

Kun aloitimme työt Suomen Kansanterveysyhdistyksessä kummallakaan ei ollut aikaisempaa kokemusta varainhankinnasta ja olimme kouluttautuneet aivan eri aloille. Emme myöskään tunteneet toisiamme, joten kaikki oli uutta ja jännittävää. Melko nopeasti yhteinen sävel löytyi, niin lahjoittajien kuin toistemmekin kanssa. Työ sujui molemmilta luontevasti alusta alkaen ja nopeasti myös työkaveruus syventyi ystävyydeksi.

Varainhankinta ei kuulunut kummankaan haaveammattien TOP10-listalle ja molemmilla oli tarkoitus työskennellä yhdistyksessä vain väliaikaisesti. Nyt kuitenkin jo pitkään tätä työtä tehneenä, olemme molemmat yhtä mieltä siitä, että myös tällä alalla voi saada mielekkään uran aikaiseksi. Työ on haastavaa ja vaatii pitkäjänteisyyttä, mutta antaa myös paljon hyvää.

Positiivinen palaute lahjoittajilta lisää arvostusta omaa työtä kohtaan. Soitettuja puheluita on päivittäin paljon, jopa toistasataa ja joka puhelu pyritään soittamaan siten, kuin se olisi päivän ainoa. Liukuhihnatyötä emme tee, vaan soitamme kuten kuuluukin, ihminen toiselle ihmiselle.

Kymmenen vuotta on jo siis takanapäin. Saamme molemmat päivittäin työskennellä mukavassa porukassa ja sen lisäksi myös parhaan ystävän kanssa. Se antaa ihmiselle paljon ja tänä päivänä tuntuukin siltä, että olemme tulleet Suomen Kansanterveysyhdistykseen jäädäksemme.

Pitkä työkokemus on tehnyt meistä tämän alan ammattilaisia ja työtään pitää arvostaa, jotta siinä viihtyy. Meille se on helppoa kannustavan ilmapiirin, upeiden työkavereiden ja ajamamme tärkeän asian vuoksi.


Satu Honkanen ja Mimmi Häkkinen

Kuvassa Satu Honkanen ja Mimmi Häkkinen

Kuva Marko Puhakka

 

 

Takaisin