Suomen Kansanterveys­yhdistys

Suomen Terveydelle -keräyksen taustalla oleva Suomen Kansanterveysyhdistys on jo vuodesta 1969 taistellut maamme yleisimpiä kansansairauksia vastaan. Lahjoittamalla yhdistykselle vahvistat Suomen kansanterveyden tärkeimpiä tukipilareita lastentautien tutkimuksen, mielenterveyden, sydän- ja verisuonitautien ja ikäihmisten hyvinvoinnin hyväksi.

Kansanterveystyö on pitkäjänteistä työtä terveyden edistämiseksi, sairauksien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi ja sairaanhoitoon ohjaamiseksi. Suomen Kansanterveysyhdistyksen neljä jäsenjärjestöä ovat vakiintuneita ja vaikuttavia toimijoita väestömme terveydentilalle merkityksellisten sairauksien ennaltaehkäisyssä, niihin liittyvissä elämäntapamuutoksissa, lakivaikuttamisessa, kuntouttavassa tuessa ja lääketieteellisen tutkimuksen alueilla.

Neljän jäsenjärjestön työ on ollut suuressa roolissa inhimillisen kärsimyksen, kuolemien ja työkyvyttömyyden vähentämisessä vuosikymmenten ajan. Tiesitkö, että esimerkiksi tutkimustyön myötävaikutuksesta alle 1-vuotiaiden lasten kuolleisuus on Suomessa laskenut 1970-luvulta kymmenesosaan ja lasten yleisimmän leukemian hoitotulokset ovat viime vuosina entisestään parantuneet?

  Vuonna 2022 keräsimme 1,9 M€ kansanterveydelle

 

Tehdään Suomesta yhdessä maailman myötätuntoisin kansa. Lahjoita haluamasi summa Suomen Terveydelle MobilePaylla numeroon 74107

Miksi varoja tarvitaan?

Vaikka Suomessa sairauksia hoidetaan erinomaisin tuloksin, meillä kuollaan keskimäärin muita EU-maita enemmän syihin, joita voisi ennaltaehkäistä kansanterveystyöllä. Suomessa on myös muita Euroopan maita keskimäärin enemmän jonkin kroonisen sairauden kanssa eläviä ikäihmisiä.*

Jäsenjärjestömme ovat avainasemassa kansanterveyden tuomisessa elämiimme riittävän ajoissa. Suomen Kansanterveysyhdistyksen (SKTY) tehtävä on varmistaa vuosittain lähes kaksi miljoonaa euroa neljän jäsenjärjestönsä päivittäiseen työhön sydämen, mielen, lastentautien ja ikäihmisten hyväksi. 51 vuotta sitten sairaalakahviloiden ympärille perustettu yhdistys on toteuttanut tehtäväänsä parinkymmenen vuoden ajan puhelinkeräyksellä.

 

Lastentautien tutkimussäätiö on tukenut lastentautien tutkimusta Suomessa jo yli 50 vuoden ajan. Apurahakohteita valitessaan säätiö käyttää apunaan maan parhaita lääketieteen asiantuntijoita.

Suomen Kansanterveysyhdistys ry:ltä saadut varat säätiö kohdistaa laaja-alaisesti kaikkien lastentautien tutkimukseen. Lastentautien tutkimussäätiön pitkäjänteinen työ on saanut kansainvälisesti laajaa arvostusta ja tunnustusta.

Lastentautien tutkimussäätiön rahoittamat tutkijat löytävät ratkaisuja kaikilta tutkimusaloilta monipuolisesti lasten sairauksiin kardiologiasta neurologiaan ja neuropsykologiasta infektiosairauksiin. Tutkimustyön myötävaikutuksesta alle 1-vuotiaiden lasten kuolleisuus on Suomessa laskenut 1970-luvulta kymmenesosaan (20/1000  lasta -> 2/1000 lasta) ja hoitotulokset lasten yleisimmästä leukemiasta (ALL) ovat entisestään parantuneet vuodesta 2009 lähtien (90/100 -> 95-98/100).

Valtion rahoitus terveystutkimukselle on tasaisesti pienentynyt 2 000-luvulla neljännekseen aikaisemmasta, minkä takia perheiden hyväksi tehtävä tutkimustyö tarvitsee kipeästi lahjoittajia.

SKTY:n tuen ansiosta on meneillään useita eteenpäin meneviä tutkimuksia. Uusin niistä on lapsiin liittyvä COVID19-projekti.  Lisäksi on meneillään tutkimuksia, jotka käsittelevät edistyneitä leukemiahoitoja, pikkukeskosen pitkäaikaissairauksien ehkäisyä, syntymä-hapenpuutteen neurologisia seurauksia, astman ehkäisyhoitoa korkean riskin lapsilla, vastasyntyneen elinsiirtoa vaativan maksasairauden varhaista hoitoa, lyhytkasvuisuuden ehkäisyä sekä tutkimusta keskosena syntymisen vaikutuksesta aikuisten sairauksiin.

Lastentautien tutkimussäätiön myöntämät apurahat SKTY:n rahastosta 2015-2020

Suomen Sydänliitto ry tekee työtä edistääkseen sydän- ja verisuoniterveyttä Suomessa. Liitto tarjoaa tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista, kannustaa elämäntapamuutoksiin ja tukee sydänsairauksiin sairastuneita ja heidän läheisiään.

Sydänliittoon kuuluu 70 000 henkilöjäsentä, 16 sydänpiiriä, 210 paikallista sydänyhdistystä sekä kolme valtakunnallista jäsenjärjestöä – Sydänlapset ja -aikuiset, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ja Karpatiat.

Sydän- ja verisuonitaudit ovat maamme suurin kuolinsyy ja läsnä lähes puolen Suomen arjessa. Peräti 80 prosenttia näistä sairauksista voitaisiin ennaltaehkäistä tai siirtää eteenpäin hyvillä elämäntavoilla. Yli kahdella miljoonalla Suomessa asuvalla on kohonnut verenpaine ja 60 prosentilla on kolesterolilääkitys. Vuonna 2017 Suomessa kuoli 19 000 ihmistä verenkiertoelinten sairauksiin.

Nykyinen taloustilanne ja koronaepidemian monet vaikutukset näkyvät Sydänliiton rahoituksessa. Sydäntyöhön tarvitaan kipeästi SKTY:n rahoitusta.

Sydänliiton saamaa avustusta on viime vuosina käytetty sydänsairauksien ennaltaehkäisyyn ja sairastuneiden tukemiseen. Sydänliitto tarjoaa luotettavaa apua, tukea ja tietoa sydänsairauksista sekä sydämen hyvinvoinnista. Vertaisen tuki, asiantuntijan neuvot ja vinkit sekä kuntoutujan tietopaketit auttavat tuomaan toivoa sydänsairaiden elämään. Potilasoppaat, vertaistuki, koulutukset, kuntoutus ja terveyttä edistävät tapahtumat sekä asiantuntijoiden luennot ja vastaukset henkilökohtaisiin terveyskysymyksiin ovat esimerkkejä Sydänliiton tarjoamista sydänterveyden asiantuntijapalveluista.

MIELI – Suomen Mielenterveys ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. MIELI ry:n jäsenistön muodostavat 56 paikallista seuraa ja 32 valtakunnallista järjestöä. Lisäksi seuran kriisikeskusverkostoon kuuluu 22 kriisikeskusta. 

MIELI ry vahvistaa lasten, nuorten, työikäisten ja ikäihmisten mielenterveyttä ja ehkäisee mielenterveysongelmia. MIELI ry tarjoaa kriisiapua puhelimessa, verkossa ja kasvokkain sekä ehkäisee itsemurhia tarjoamalla tukea itsemurhaa yrittäneille ja heidän läheisilleen. MIELI ry myös kouluttaa neuvoloiden, varhaiskasvatuksen, koulujen sekä nuoriso- ja vanhustyön henkilökuntaa, jotta voidaan paremmin tukea mielenterveyttä ja ehkäistä ongelmia.

Mielenterveyssyyt ovat suurin syy suomalaisten ennenaikaiseen työkyvyttömyyteen.  Mielenterveysongelmat aiheuttavat yhdessä sydänsairauksien kanssa työelämän mittavimmat sairaspoissaolot.  Vuosittaiset mielenterveysongelmien kustannukset Suomessa ovat OECD:n mukaan 11 miljardia euroa. Itsemurhien määrä on kasvanut viimeiset kaksi vuotta (824 kpl 2017)

Julkisten resurssien niukkuudessa MIELI ry:n Kriisipuhelimelle, verkkoauttamiselle ja nuorten Sekasin-chatille sekä opettajien ja neuvolahenkilökunnan koulutukselle tarvitaan kipeästi lisää voimavaroja, jotta voitaisiin vastata kysyntään. Koronakriisin aikana etenkin kriisiavun tarve on kasvanut huomattavasti – kriisipuhelimeen tulee noin 40 prosenttia enemmän soittoja ja esimerkiksi nuorille suunnatussa Sekasin-chatissa on yhteydenottojen määrä myös ollut voimakkaassa kasvussa.

MIELI ry:lle SKTY:n tuki on merkinnyt itsemurhien ehkäisyn ja kriisityöntekijöiden puhelinpäivystyksen mahdollistamista, mielen hyvinvointia tukevan toiminnan mahdollistamista sekä mielenterveyshaasteissa auttavien ammatti-ihmisten kouluttamista.

Kriisiavun ja hyvinvointia tukevan työn tarve on suurempi kuin järjestön saama julkinen rahoitus mahdollistaa. SKTY:n kautta saatu tuki on tärkeä osa toiminnan rahoitusta.

Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry on maan laajin valtakunnallinen vanhustyön järjestö. Liiton tehtävänä on edistää vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä toimia jäsenyhteisöjensä edunvalvojana. Liitto on asiantuntijana mukana vanhustenhuoltoon liittyvässä lainsäädäntö- ja valmistelutyössä sekä tekee aktiivisesti yhteistyötä monien sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja viranomaisten kanssa.

Väestömme ikääntyessä tarvitsemme yhä enemmän tukea iäkkäiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitoon. Yksinäisyys ja muistisairaudet lisääntyvät ja niiden lievittäminen vaatii niin rahaa kuin työtäkin. Reilu kolmannes yli 65-vuotiaista kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisyys vaikuttaa tutkimusten mukaan ikäihmisten psyykkiseen hyvinvointiin, muistitoimintoihin ja terveyteen.

Liiton saamaa tukea on viime vuosina käytetty muun muassa senioritoiminnan mahdollistamiseen, digivalmiuksia edistävään SeniorSurf-toimintaan, ikääntyneiden asioihin liittyvään edunvalvontaan sekä ikäihmisten asuntojen korjausneuvontaan. Liiton yksinäisyyttä lievittävä Ystäväpiiri-toiminta on tavoittanut jo 10 000 ikääntynyttä ja viriketoiminnan aineistopankissa Vahvikkeessa on saavutettu jo yli miljoona latausta.

Päivittäin apua lapsista vanhuksiin

Pelkästään viimeisen 11 vuoden aikana SKTY on kerännyt kansanterveydelle 16,2 miljoonaa euroa. Se on vaikuttava summa, josta saamme kiittää yli 60 000 vuosittaista lahjoittajaamme. Paljon on kuitenkin vielä tekemättä.

Sinä voit auttaa. Me kaikki voimme. Suomen Kansanterveysyhdistys taistelee neljän jäsenjärjestönsä kautta maamme yleisimpiä kansansairauksia vastaan. Lahjoittamalla Suomen Terveydelle rakennat vuosi vuodelta terveempää Suomea ja vahvistat kotien hauraimpia hetkiä silloin, kun sairaus koettelee.

Yhdessä voimme päättää, ettei ketään jätetä sairautensa kanssa yksin. Arvokas tuki koskettaa jokaista suomalaista kotia ja työpaikkaa.

Tehdään Suomesta yhdessä maailman myötätuntoisin kansa.

Kansantaudit ovat sairauksia, joilla on suuri merkitys koko väestön terveydentilalle eli kansanterveydelle – ja samalla myös kansantaloudelle. Ne ovat myös yleisi­­­­­ä kuolleisuuden aiheuttajia. Kansansairauksia ovat sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, astma ja allergia, krooniset keuhkosairaudet, syöpäsairaudet, muistisairaudet, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja mielenterveyden ongelmat. Näistä euromääräisesti kalleimpia ovat sydän- ja verisuonitaudit sekä mielenterveysongelmat. Inhimillisen kärsimyksen hintalappu monen kohdalla – etenkin pienen lapsen elämässä – on samalla hurja.

*State of Health 2020

Vastuullista lahjoittamista

Suomen Kansanterveysyhdistys on Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n jäsen.

Vuonna 2004 perustetty VaLa on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhteistyöverkosto, joka edustaa yleishyödyllisiä yhteisöjä.

VaLa määrittelee ja edistää hyvän hallinnon ja hyvän varainhankinnan periaatteita suomalaisessa yhteiskunnassa sekä auttaa jäsenjärjestöjään oppimaan yhdessä osana kansainvälistä verkostoa.

VaLan tavoitteena on, että:

  • Yleishyödylliset yhteisöt noudattavat hyvän hallinnon periaatteita
  • Varainhankinnan ammattikunnan osaaminen on erinomaista
  • Suomessa on kehittynyt lahjoituskulttuuri ja että yhteiskunnan eri toimijoiden roolit on määritetty kestävällä ja selkeällä tavalla.

 

 

Apusi on tärkeää

Lahjoittamalla autat jatkamaan vuosikymmenien työtä lasten sairauksien tutkimuksen, mielenterveystyön, sydäntautien ennaltaehkäisyn ja hoidon sekä vanhusten hyvinvoinnin edistämiseksi. Jokainen lahjoitus on tärkeä, sillä sen saaja on haavoittuvassa elämäntilanteessa oleva ihminen. Sellainen, kuin kuka tahansa meistä.

Lahjoita